a a
Etusivu > Henkilöasiakkaat > Suomesta ulkomaille

Suomesta ulkomaille

Jos muutat Suomesta ulkomaille, verotuksesi riippuu monesta tekijästä. Verotukseen vaikuttaa mm. ulkomailla oleskelun kesto - erityisesti se, muutatko Suomesta pysyvästi vai tilapäisesti. 

Jos olet Suomen kansalainen ja olet ulkomailla tilapäisesti tai lyhyen aikaa, oleskelu ei vaikuta verotukseesi Suomessa. Jos muutat ulkomaille pysyvästi, olet Suomessa yleisesti verovelvollinen muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden ajan (ns. kolmen vuoden sääntö). Maksat Suomeen veroa sekä Suomesta että ulkomailta saamistasi tuloista. Kolmen vuoden jälkeen olet yleensä Suomessa rajoitetusti verovelvollinen. Silloin maksat Suomeen veroa vain Suomesta saamistasi tuloista.

Kansalaisuus ja siteet Suomeen

Rajoitettu verovelvollisuus voi alkaa jo ensimmäisten kolmen vuoden aikana, jos osoitat, ettei sinulla ole olennaisia siteitä Suomeen. Olennaisilla siteillä tarkoitetaan esimerkiksi Suomeen jäävää asuntoa tai kuulumista Suomen sosiaaliturvaan.

Jos olet ulkomaan kansalainen ja muutat pysyvästi pois Suomesta, sinusta tulee yleensä rajoitetusti verovelvollinen muuttopäivästä alkaen. Jos taas oleskelet ulkomailla vain tilapäisesti, se ei vaikuta verotukseesi Suomessa.

Suomesta ulkomaille lähtevän verotukseen vaikuttavat muutkin seikat kuin ulkomailla oleskelun kesto. Valitse alla olevista tilanteista sinulle sopivin ohje.



Töihin ulkomaille

Jos lähdet töihin ulkomaille, sinun on silti annettava Suomeen veroilmoitus. Myös ulkomailla ansaitusta palkasta on annettava Suomeen tietoja, vaikka sitä ei aina verotetakaan Suomessa.

Opiskelemaan ulkomaille

Pelkkä ulkomailla opiskelu ei vaikuta verotukseesi Suomessa eikä vaadi mitään ilmoitusta Verohallinnolle. Jos sen sijaan teet ulkomailla töitä, sinun on selvitettävä ulkomaantuloon liittyvät veroasiat.

Eläkettä Suomesta ulkomaille

Vaikka muuttaisit ulkomaille, Suomesta saadusta eläkkeestä on yleensä maksettava verot Suomeen. 

Suomen kansalainen ja kolmen vuoden sääntö

Ulkomaille asettuvaa Suomen kansalainen on yleensä Suomessa yleisesti verovelvollinen muuttovuoden ja kolmen seuraavaan vuoden ajan (ns. kolmen vuoden sääntö).

Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen henkilöasiakkaan ulkomaantulosta

Jos asut Suomessa, sinun on maksettava Suomeen veroa myös ulkomailta saamistasi tuloista. Kaksinkertainen verotus poistetaan hyvittämällä ulkomaantulon vero tai vapauttamalla suomalaisesta verosta.

Kun ulkomainen työntekijä muuttaa pois Suomesta

Jos olet ulkomaan kansalainen tai vailla kansalaisuutta, yleinen verovelvollisuutesi Suomeen päättyy, kun muutat pysyvästi pois Suomesta. Tilapäinen poissaolo Suomesta ei vaikuta verovelvollisuuteen.

Ulkomailla asuvan Suomesta saama vuokratulo

Suomesta saatu vuokratulo verotetaan yleensä Suomessa. Vaikka asuisit ulkomailla, maksat vuokratulosta veroa Suomeen, jos vuokrattu asunto on Suomessa.



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   C   D   E   F   G   H   I   J   K   L   M   N   O   P   Q   R   S   T   U   V   W   X   Y   Z   Å   Ä   Ö

Muualla verkossa

  • Nordisk eTax
    Haluatko tietää enemmän verotuksesta pohjoismaissa?

Kansainvälisen henkilöverotuksen palvelunumero
ma–pe 9–16.15 (pvm/mpm)
020 697 024

Tärkeät päivämäärät

Sivu on viimeksi päivitetty 17.3.2011