Arvonlisäverotus
Keskusverolautakunnan julkaistut ennakkoratkaisut - Arvonlisäverotus
Valitse vasemman laidan navigaatiosta vuosi, jonka ennakkoratkaisuja haluat tarkastella.
Keskusverolautakunta julkaisee lyhennelminä sellaisia päätöksiään, joissa on uusi tai muutoin tärkeä kannanotto. Aikaisemmin nämä päätökset julkaistiin oikeusministeriön FINLEX-tietokannassa. Vuoden 2001 alusta menettely kuitenkin muuttui sillä tavoin, ettei FINLEX:issä julkaista enää muuta kuin oikeusministeriön omaan hallinnonalaan liittyvää materiaalia. Verohallinto on päättänyt tämän vuoksi julkaista omilla www-sivuillaan kaikki keskusverolautakunnan julkaistut ratkaisut vuodesta 1993. Päätökset ovat näin maksutta kaikkien käyttäjien saatavissa.
Vanhojen vuosien päätökset on säilytetty siinä muodossa, jossa ne ovat aikanaan julkaistu FINLEX:issä. Asettelua on uudistettu sen vuoksi vasta vuoden 2001 päätöksissä.
Keskusverolautakunnan julkaistut ennakkoratkaisut ovat vain suomeksi.