Kausiveroilmoituksen antaminen
Kausiveroilmoituksen antavat arvonlisäverovelvolliset ja säännöllisesti palkkaa maksavat työnantajat sekä satunnaiset työnantajat silloin, kun he ovat maksaneet palkkoja. Kausiveroilmoitus on annettava myös silloin, kun on peritty ennakonpidätyksiä tai lähdeveroja. Myöhässä saapuneelle kausiveroilmoitukselle määrätään myöhästymismaksua 20 %:n vuotuisen korkokannan mukaan kullekin myöhässä ilmoitetulle verolle.
Kausiveroilmoituksella ilmoitetaan myös vakuutusmaksuveroa ja arpajaisveroa koskevat tiedot. Kausiveroilmoituksella ilmoitetaan siis kaikkien oma-aloitteisten verojen tiedot, lukuunottamatta varainsiirtoveroa ja ennakon täydennysmaksua. Ilmoituksen perusteella tiedot merkitään asiakkaan verotilille.
Satunnaiselle työnantajalle sekä alkutuottajalle ja kuvataiteilijalle suunnatut ohjeet kausiveroilmoituksen antamiseksi löytyvät sivulta
Milloin kausiveroilmoitus annetaan?
Kausiveroilmoitus annetaan arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ja työnantajarekisteriin merkityn asiakkaan ilmoitusjakson mukaisesti joko kuukausittain, neljännesvuosittain tai kalenterivuosittain. Ilmoitusjakson voi tarkistaa Internetissä Verotili-palvelusta tai soittamalla verotilin palvelunumeroon. Sähköisesti annetun ilmoituksen tulee olla perillä Verohallinnossa sen kuukauden 12. päivänä, jona vero on lain mukaan ilmoitettava. Paperilla annetun kausiveroilmoituksen määräpäivä on kuukauden 7. päivä.
Ilmoitusjakson mukaiset määräpäivät eri verojen osalta voi tarkistaa verotilin vuosikalenterista.
Ilmoituksen tiedot näkyvät Verotili-palvelussa yleensä parin päivän kuluttua siitä, kun Verohallinto on vastaanottanut ne.
Kausiveroilmoituksen tiedot voi ilmoittaa sähköisesti
Kausiveroilmoituksen tiedot voi ilmoittaa esimerkiksi verkkolomakkeella Verotili-palvelun kautta. Tutustu muihin sähköisiin lähetysvaihtoehtoihin sivulla Ilmoittaminen sähköisesti.
Yrityksen tai yhteisön puolesta toimivat tarvitsevat sähköisiin palveluihin kirjautumista varten Katso-tunnisteen. Lisää tietoa Katso-tunnisteesta löydät sivulta Katso-tunnistus. Yksityishenkilöt kuten kotitaloustyönantaja, alkutuottaja tai yksityinen elinkeinonharjoittaja voivat käyttää kirjautuessaan pankkitunnuksia tai HST-korttia.
Kausiveroilmoituksen voi antaa myös paperilomakkeella. Huomioi, että paperilomakkeella annetun ilmoituksen määräpäivä on aikaisempi kuin sähköisesti annetun. Paperinen kausiveroilmoituslomake (4001) lähetetään postitse lomakkeella ilmoitettuun osoitteeseen.
Kausiveroilmoitusta ei kannata lähettää varmuuden vuoksi uudelleen. Eri ilmoitusten tiedot lasketaan yhteen ja tiedot tuplaantuvat, jos sama ilmoitus lähetetään kaksi kertaa. Sähköisesti lähetetyn kausiveroilmoituksen lähettämisen yhteydessä saatu vastaanottokuittaus on merkki onnistuneesta lähetyksestä.
Jos kausiveroilmoitusta ei anneta, kohdekauden tiedot verotetaan arvioimalla
Jos kausiveroilmoitusta ei ole annettu määräajassa, Verohallinto arvioi kohdekauden veron määrän. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä seuraa veronkorotus. Alv-velvollisten rekisteriin ja työnantajarekisteriin merkityn asiakkaan on annettava kausiveroilmoitus jokaiselta kohdekaudelta, vaikka toimintaa ei olisi ollut. Kausiveroilmoitus on annettava siihen asti kunnes alv-velvollisten tai työnantajan rekisterikausi on päätetty.
Satunnaisesti palkkoja maksava työnantaja ilmoittaa kausiveroilmoituksella tiedot palkoista, joista on maksettava ennakonpidätyksiä tai työnantajan sosiaaliturvamaksua.
Alkutuottajat ja kuvataiteilijat ovat oikeutettuja kalenterivuoden pituiseen ilmoitusjaksoon arvonlisäveron osalta liikevaihdon suuruudesta riippumatta.
Jos kausiveroilmoitus saapuu myöhässä, Verohallinto määrää myöhästymismaksua 20 %:n vuotuisen korkokannan mukaan kullekin myöhässä ilmoitetulle veron määrälle.
Jos kausiveroilmoituksen lähetyksen jälkeen ilmoituksen tiedoissa huomataan virhe, on tiedot korjattava viipymättä. Virheelliset tiedot on korjattava, vaikka veron määrä ei muuttuisikaan.
Käännetyn menettelyn piiriin kuuluvat palvelujen ostot, myynnit ja suoritetut verot ilmoitetaan kausiveroilmoituksen erillisillä kohdilla.