a a

Veroilmoituksen antaminen - yhdistys ja säätiö

Yhdistykset ja säätiöt ilmoittavat tiedot tuloverotusta varten veroilmoituslomakkeella 6C. Verohallinto lähettää hyvissä ajoin etukäteen esitäytetyn veroilmoituslomakkeen täyttöohjeineen. Veroilmoitus on annettava ilman erillistä kehotusta.

Kenen on annettava veroilmoitus?

Yhdistyksen tai säätiön pitää täyttää ja antaa veroilmoitus tarvittavine liitteineen aina, jos se on saanut esitäytetyn veroilmoituslomakkeen tai erillisen kehotuksen veroilmoituksen antamiseksi. Veroilmoituksen tulee olla sellaisen henkilön allekirjoittama, jolla on yhdistys- tai säätiörekisteriin merkitty nimenkirjoitusoikeus.

Vaikka yhdistys tai säätiö ei olisikaan saanut esitäytettyä veroilmoituslomaketta, veroilmoitus pitää antaa

  • jos yhdistyksellä tai säätiöllä on verovuonna ollut veronalaista tuloa
  • jos yhdistyksen tai säätiön omistaman kiinteistön tiedot ovat muuttuneet. Ilmoittamisvelvollisuus koskee myös yleishyödyllisinä yhteisöinä pidettäviä yhdistyksiä ja säätiöitä.
  • jos yhdistys tai säätiö on tilikauden aikana myynyt tai ostanut kiinteistön
  • vaikka yhdistyksellä tai säätiöllä ei vielä aloittamisvuonna olisi ollut varsinaista toimintaa
  • jos toiminta on muuttunut edelliseen verovuoteen verrattuna eikä tulojen verovapaudesta ole täyttä varmuutta.

Yleishyödylliselle yhdistykselle tai säätiölle myönnetty veronhuojennus ei vapauta veroilmoituksen antamisesta. Huojennuspäätös on aina liitettävä veroilmoitukseen.

Milloin veroilmoitus on annettava?

Yhdistys tai säätiö antaa veroilmoituksen neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymiskuukauden loppumisesta.

Esimerkki: Yhdistyksen tilikausi päättyy 15.3.2010. Veroilmoitus on annettava viimeistään 31.7.2010. Jos viimeinen jättöpäivä on lauantai tai pyhäpäivä, veroilmoituksen saa jättää seuraavana arkipäivänä.

Veroilmoitus on annettu oikeaan aikaan, jos se on jätetty postiin viimeistään määräpäivänä. Sähköisesti annettu veroilmoitus katsotaan saapuneeksi Verohallintoon, kun lähettäjä on saanut ilmoituksesta vastaanottokuittauksen.

Puutteellisesta, myöhästyneestä tai kokonaan antamatta jätetystä veroilmoituksesta voi seurata veronkorotus.

Veroilmoituksen voi antaa sähköisesti

Verohallinto käsittelee yhteisöjen veroilmoitukset sähköisessä muodossa verovuodesta 2011 alkaen. Tämän vuoksi Verohallinto suosittelee, että veroilmoitus annetaan sähköisesti.

Veroilmoitus voidaan antaa sähköisesti verkkolomakkeella tai taloushallinto-ohjelman tuottamana tiedostona. Veroilmoituksen antamista varten tarvitaan Katso-tunniste, jolla kirjaudutaan sähköisiin asiointipalveluihin. Lisää tietoa veroilmoituksen antamisesta ja asiointipalveluista on sivulla Veroilmoitus 6C sähköisesti - yhdistys ja säätiö

Jos veroilmoitus annetaan paperilla, se lähetetään osoitteeseen Verohallinto, Yhteisölomakkeiden optinen lukupalvelu, PL 200, 00052 VERO.

Paperilla annetut veroilmoitukset muunnetaan Verohallinnossa sähköiseen muotoon. Tämä tapahtuu skannauksen ja optisen luvun avulla. Optinen luku tarkoittaa, että lomakkeen kenttiin merkityt tiedot tunnistetaan koneellisesti. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että paperilla ilmoittavat noudattavat Veroilmoituksen 6C täyttöohjeita.

Mikä on yhdistyksen tai säätiön verovuosi?

Verotus toimitetaan verovuodelta. Jos tilikausi ei ole kalenterivuosi, verovuosi muodostuu siitä tilikaudesta tai niistä tilikausista, jotka ovat päättyneet kyseisen kalenterivuoden aikana. Veroilmoitus on annettava kultakin tilikaudelta erikseen.

Esimerkki: Yhdistyksen tai säätiön tilikausi on 1.4.2009–31.3.2010 ja seuraava tilikausi lyhennetään päättymään 31.12.2010. Molempien tilikausien verovuosi on 2010. Veroilmoitus annetaan 31.3. ja 31.12. päättyviltä tilikausilta erikseen. Verovuoden tulo muodostuu molempien tilikausien yhteenlasketusta verotettavasta tulosta.

Milloin verotus päättyy?

Veroilmoituksen tietojen perusteella Verohallinto laskee tilikauden lopullisen tuloveron määrän. Yhdistyksen ja säätiön verotuksen päättyminen on sidottu tilikauden päättymiseen. Verotus päättyy kymmenen kuukautta tilikauden viimeisen kalenterikuukauden päättymisen jälkeen. Jos kalenterivuoden aikana on päättynyt useita tilikausia, verotus päättyy kymmenen kuukauden kuluttua viimeisimmän tilikauden päättymiskuukauden lopusta lukien.

Esimerkki: Yhdistyksen tai säätiön tilikausi on 1.4.2009–31.3.2010. Verotus päättyy 31.1.2011.

 



Veroilmoitus 6C sähköisesti - yhdistys ja säätiö

Veroilmoituksen liitelomakkeineen voi antaa sähköisesti. Sähköisen veroilmoituksen lähettäjä saa veroilmoituksesta vastaanottokuittauksen.

Veroilmoituksen 6C sisältö - yhdistys ja säätiö

Veroilmoituksella 6C yhdistys tai säätiö ilmoittaa tilikausittain kaikki verotukseen vaikuttavat tiedot. Myös muutokset Verohallinnon esitäyttämiin tietoihin on ilmoitettava. Veroilmoituksen lisäksi yhdistyksen tai säätiön on annettava tarpeelliset liitelomakkeet sekä muut liitteet.

Veroilmoituksen antamisajan pidennys - yhdistys ja säätiö

Verohallinto voi yksittäistapauksissa pidentää veroilmoituksen antamisaikaa. Lisäaikaa voi yleensä saada enintään kaksi viikkoa, ja siihen on oltava perusteltu syy.



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   C   D   E   F   G   H   I   J   K   L   M   N   O   P   Q   R   S   T   U   V   W   X   Y   Z   Å   Ä   Ö

Sivu on viimeksi päivitetty 3.2.2011